Faskiamanipulaatio ESPOOSSA

Lihasten päällä kulkee faskiakalvo. Faskia voi toisinaan olla kireä ja aiheuttaa liikerajoitusta tai kipuja. Faskiamanipulaatio on hoitokeino, joka erikoistuu faskian hoitamiseen.

Fysioterapia parantaa toimintakykyä

Faskiamanipulaatiohoidon aloittaminen

Alkutapaamisessa katsotaan tarkkaan minkälaisesta vammasta tai liikerajoitteesta on kyse. Ennen hoidon aloittamista tutkitaan myös faskiapisteitä eri puolilta kehoa.

Alustavan tutkimuksen perusteella fysioterapeutti valitsee eri faskiat ja ongelmakohdat, joita lähdetään työstämään. Kivuliaita paikkoja ei välttämättä suoraan hoideta, vaan kalvoa käsitellään kauempana kipupaikasta.

Fysioterapeutti tuottaa tiettyyn pisteeseen manuaalisesti painetta hankaamalla kohtaa eri suuntiin. Faskiakalvon liikkuminen helpottuu ja huomaat että liikerajoitteet vähenevät.

Faskiamanipulaatio vaikuttaa muualla kuin lihaksissa

Faskiamanipulaatiolla voidaan hoitaa perinteisten tuki-ja liikuntaelinvaivojen lisäksi myös sisäelinten toimintahäiriöitä. Lihaskalvoja käsittelemällä voidaan hoitaa esimerkiksi vatsavaivoja, äänen käheyttä, yskää, närästystä sekä monia muita vaivoja.

Hoito vähentää jännitystä sisäelinten ympärillä olevissa lihaskalvoissa. Silloin sisäelimet voivat toimia normaalisti ja ylimääräiset oireet voidaan saada poistettua kokonaan.

Liikkumattomuus vähentää myös faskian liikkumista

Liika kuormitus, epäergonomiset asennot, vammat tai toistuvat liikkeet voivat vähentää faskioiden liikkumista. Jos faskia on kireä, ei silloin keho pääse oikeisiin asentoihin ja saatat tuntea kipua väärissä paikoissa. Esimerkiksi alaselässä oleva kipu saattaa johtua jalkapohjassa olevista kireistä faskiakalvoista, mitä ei ikinä tulisi mieleenkään huoltaa.

Tekemällä monipuolisia liikkeitä ja vähentämään paikallaoloa voit vaikuttaa siihen, ettei kalvot pääset kiristymään. Pitkäaikaiset venytykset kuten jooga, parantavat faskiakalvojen liikkuvuutta.

Faskiahoito voi auttaa, kun muut keinot on käytetty

Kärsitkö tuki- ja liikuntaelinvaivoista ja olet kokeillut vaikka ja mitä? Ongelmasi voi nimenomaan olla faskiakalvoissa, joita voidaan hoitaa faskiamanipulaatiossa. Varaa meille aika ja fysioterapeuttimme tarkastaa tilanteesi sekä aloittaa toimenpiteet faskiakalvojen manipulointiin.

Faskiakäsittely Espoon keskus

Faskiakäsittely ja muut terveyspalvelumme löytyy kauppakeskus Entressen toisesta kerroksesta, osoitteesta Siltakatu 11, 02770 ESPOO. Saat meiltä laadukkaat faskiakalvojen käsittelyt sekä muut hyvinvointia tukevat palvelut saman katon alta.

Alla vielä vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin faskiamanipulaatiosta

Faskia on ohut, lihasten sekä elinten päällä oleva kudoskalvo. Jos kalvo on kireä voi silloin tuntua kipua, joka tuntuu samanlaiselta kuin vaikkapa kipeä lihas. Faskiakalvo voi taas olla todella laaja, minkä vuoksi tietyssä paikassa tunnettu kipu ei välttämättä ole oikeasti siellä olevaa kipua vaan faskiakalvojen kireyttä.

Faskiamanipulaation tarkoituksena on käsitellä kalvoa manuaalisesti ja parantaa kalvon liikkuvuutta. Lihaskireys tai kipu poistuu ja saat normaalin liikkuvuuden takaisin. Kalvoja kulkee myös syvemmällä kehossa, minkä vuoksi niiden hoitaminen voi vaikuttaa esimerkiksi ummetukseen tai refluksiin.

Faskiakalvolla voi olla hyvinkin suuri merkitys. Syvissä pakaralihaksissa oleva kalvo yhdistyy lantiopohjan lihaksiin ja niiden kireys voi aiheuttaa lantiopohjan häiriöitä. Myös todella usein alaselkäkipu voi johtua jalkapohjassa olevista kireistä faskiakalvoista. Varaa aika ammattilaiselle ja tarkastetaan kuntoon faskiakalvot!

Todella jännittynyt ja stressaantunut keho voi vaikuttaa faskioissa oleviin hermopäätteisiin. Hermopäätteet viestivät aivoille kehon tuntemuksista ja kivun tunne voi herkistyä. Sen vuoksi kipu voidaan tuntea ns. väärässä paikassa kehoa.

Faskiakalvot tarvitsevat nesteytystä toimiakseen, eli jos et juo vettä voi silloin kalvot kuivua ja toiminta heikentyä. Liikunta vaikuttaa kalvojen jatkuvaan joustavuuteen ja stressaantunut tila voi taas kiristää kalvoja entisestään. Kalvot vaikuttavat paljon kropan voimantuottoon ja sen vuoksi niiden toimintaa kannattaa seurata sekä huoltaa säännöllisin ajoin.

Faskiamanipulaatio

Varaa aika faskiamanipulaatioon

Varaa aika faskiamanipulaatioon sähköisen ajanvarausjärjestelmämme kautta, sähköpostitse info@espoonkeskuksenfysioterapia.fi tai soittamalla numeroon 050 353 7802.

Faskiamanipulaatio hinnasto

Faskiamanipulaatiota voidaan käyttää osana fysioterapiaa. Fysioterapiasarja sisältää alku- ja loppututkimuksen sekä neuvonnan ja mahdolliset kirjalliset koti- ja harjoitusohjeet.

Kotikäynnit

Kotikäyntilisä sopimuksen mukaan. Ajanvaraukset puhelimitse 09 859 6897 tai sähköpostilla info@espoonkeskuksenfysioterapia.fi.

Faskiamanipulaatio, lymfaterapia, lantionpohjanterapia, akupunktio ja muu erikoisterapia

enint. 30 min

€76,00

enint. 45 min

€86,00

enint. 60 min

€96,00

enint. 90 min

€117,00

Lymfaterapiassa tarvittavat sidokset alkaen

€29,00

Lantionpohjan terapiassa tarvittava elektrodi alkaen

€38,00

Kinesioteippaus 15 min

€30,00

Shopping Cart